Jos joku ei tunne otsikon alkuperää, voin mainita, että Bertrand Russell, eräs 1900-luvun tunnetuimmista filosofeista, kirjoitti aikoinaan vastaavan artikkelin.
Uskomuksia on kaikenlaisia. Uskon, että jääkaapissani on maitoa. Uskon asuvani Suomessa. Nämä uskomukset eivät ole mitenkään perusteettomia; jääkaapissani oli maitoa kun viimeksi katsoin. Suomen kartta näyttäisi kovasti täsmäävän lähitienoiden tienviittojen kanssa. Täyttä varmuutta ei toki millekään uskomukselle ole ja kaikki perustelut kuitenkin vaativat edes jotain perusoletuksia.
Vaatimus, että sokea usko johonkin olentoon olisi jotenkin tärkeä juttu, vaikuttaa oudolta. Itse en muista koskaan vaatineeni keneltäkään uskoa tai luottamusta ehtona sille, että teen jotain heidän hyväkseen. En muista kovinkaan monen, jos kenenkään, koskaan vaatineen sellaista itseltänikään. Jos ihmiset eivät sellaista vaadi, miksi jumalat?
Edes Raamattu ei vaikuttaisi vaativan sokeaa uskoa Jumalan olemassaoloon. Eiköhän Jumalan olemassaolo ollut Jeesuksen opetuslapsille ja muulle yleisölle, juutalaisia kun olivat, aivan itsestäänselvä asia. Kyse uskonvaatimuksessa oli uskosta siihen, että Jeesus on Jumalan poika ja vapahtaja. Tietysti usko tähän vaatii uskoa Jumalan olemassaoloon.
Vaatimus sokeasta uskosta palvelisi mitä hyvänsä uskontoa oivasti.
Rehellisesti täytyy sanoa, ettei Raamattu sisällä mitään sellaista, joka vakuuttaisi sen olevan muita uskontoja kummoisempi.