"Vesa Petäys" <vesa PISTE petays AT pp PISTE inet PISTE fi> writes:
> Marko Grönroos <magi AT iki PISTE fi> kirjoitti
> > "Vesa Petäys" <vesa PISTE petays AT pp PISTE inet PISTE fi> writes:
> > >
> > > Onko tämä kommentti nyt käsitettävä niin, että haluat tukea tämän
> stringin
> > > aloittaneen Paavo Väisäsen käsitystä, että Auringolla on
> rauta-nikkeli-ydin
> > > ja että Auringon sisäosissa ovat atomiytimet järjestäytyneet kerroksiksi
> > > alenevan tiheyden mukaiseen järjestykseen
> >
> > En tiedä miten se olisi käsitettävä. Tuolla lailla auringosta jotain
> > tietävä fysiikan dosentti (vaikkakaan ei erityisesti tähtitieteilijä)
> > minulle kertoi asiasta keskusteltaessa. Näemmä myös Tähtitieteen
> > perusteissa asia kerrotaan myös samalla lailla.
>
> Olen yllättynyt. Ilmeisesti nuo sivut ovat minulta jääneet lukematta.
Hmm, toivottavasti ymmärsit oikein viittaukseni "tuolla lailla", jolla
en viitannut ym. kerrostumistulkintaasi. Sananmuotoni oli ehkä
epäselvä, äh.
Minulla on vain vanha painos Tähtitieteen perusteista, joka kertoo
(sivu 306, Luku 12.3):
''keskiosa on radiatiivinen ja ulko-osa konvektiivinen. Koska
keskiosat ovat radiatiivisessa tasapainossa, ei aineen
sekoittumista tapahdu. Ulko-osat sen sijaan sekoittuvat, mutta
siellä ei tapahdu ydinreaktioita. Vety vähenee nopeimmin aivan
keskustassa. Sen vuoksi keskusosien kemiallinen koostumus muuttuu
siten, että vedyn määrä on pienimmillään ja heliumin suurimmillaan
tähden keskipisteessä.
Kun vedyn määrä ytimessä vähenee, liikkuu tähti HR-diagrammissa
hitaasti löspäin aluksen melkein pääsarjan suuntaisesti. Sen
kirkkaus ja lämpötila siis nousevat jonkin verran, mutta säde ei
muutu. Tähden kehityskäyrä kääntyy vähitellen oikealle, kun vedyn
palaminen ytimessä lähestyy loppuaan. Vedyn loputtua ydin sisältää
lähes yksinomaan heliumia. Palaminen jatkuu ytimen ulkoreunalla
olevassa paksussa kuoressa, joka siirtyy hitaasti ulospäin
kasvattaen heliumytimen massaa. ...''
Kirjassa ei kerrota millä perusteella näin olisi, eikä siinä ole
lähdeviitteitä. Kirjassa mainitaan myös, että jotkin Aurinkoa koskevat
teoriat perustuvat teoreettisiin aurinkomalleihin, joiden ennusteet
ovat joiltain osin ristiriidassa havaintojen kanssa. Mikään ei siis
tosiaan ole varmaa, vaikkakin kenties perusteltua.
Vähittäinen kerrostuminen alkaa kuitenkin näyttää vähitellen täysin
selvältä, sillä jos kaasu ei sekoitu ja kovin palaminen tapahtuu
ytimessä, ei helium pääse sieltä poiskaan. Kirja ei kuitenkaan
mainitse mitään siitä, mikä on Auringon tilanne juuri tällä hetkellä,
eli onko keskusta jo nyt yksinomaan heliumia.
Lisäksi kerrotaan, että Aurinkoa paljon kevyemmät tähdet ovat täysin
konvektiivisia, eli aineet sekoittuvat voimakkaasti. Raskailla
tähdillä taas ydin on konvektiivinen, pintakerros radiatiivinen. Nämä
erot johtavat erilaiseen palamisvauhtiin, yms. Jättiläistähdet
kerrostuvat viimeisinä vaiheinaan erittäin voimakkaasti ja niillä
tosiaan on valtava rautaydin. Kts. sivu 309.
Nyt kun tästä aiheesta tuli härkänen, otin myös Britannican käteen,
jossa asia on näemmä selitetty vastaavasti:
The geologic record of the Earth and Moon reveals that the Sun has
been shining at least four billion years. Considerable hydrogen
has been converted to helium in the core, where the burning is
most rapid. The helium remains there, where it absorbs radiation
more readily than hydrogen. This raises the central temperature
and increases the brightness. Model calculations conclude that the
Sun becomes 10 percent brighter every billion years; hence it must
now be at least 40 percent brighter than at the time of planet
formation. This would produce an increase in the Earth's
temperature, but no such effect appears in the fossil
record. There may be compensating thermostatic effects in the
atmosphere of the Earth, such as the greenhouse effect and
cloudiness. The increase in solar brightness can be expected to
continue as the hydrogen in the core is depleted and the region of
nuclear burning moves outward. At least as important for the
future of the Earth is the fact that tidal friction will slow down
the Earth's rotation until, in four billion years, its rotation
will match that of the Moon, turning once in 30 of our present
days.
The evolution of the Sun should continue on the same path as that
taken by most stars. As the core hydrogen is used up, the nuclear
burning will take place in a growing shell surrounding the
exhausted core. The star will continue to grow brighter, and when
the burning approaches the surface, the Sun will enter the red
giant phase, producing an enormous shell that may extend as far as
Venus or even the Earth. Fortunately, unlike more massive stars
that have already reached this state, billions of years will pass
before this catastrophe occurs.
Lainaus sivulta:
http://www.britannica.com/bcom/eb/article/0/0,5716,118794+3+110144,00.html
jossa asiaa on käsitelty varsin laajasti.
--
-- Marko Grönroos, magi AT iki PISTE fi (http://www.iki.fi/magi/)
-- Paradoxes are the source of truth and the end of wisdom
|
