Vanhempi sukulaiseni kuoli. En tuntenut häntä kovinkaan hyvin,
mutta olin aikaisemmissa sukuhautajaisissa työntänyt hänen
pyörätuoliaan ja hän oli etukäteen toivonut isäni, veljeni ja
minut arkunkantajikseen. Hän kuului kirkkoon, joten sai
kristilliset hautajaiset. Laulettiin virsi, noustiin seisomaan
kristittyjen herran edessä, pappi puhui kuoleman merkityksestä ja
Jeesuksesta, edesmennyt siunattiin, laulettiin virsi. Läsnäolevat
kävivät seisahtamassa arkulla, naiset itkivät.
Siunauksen jälkeen oli muistotilaisuus vanhainkodissa. Aluksi
laulettiin virsi, jolla siunattiin ruoka. Sitten syötiin, laulettiin
virsi, juotiin kahvit, ja laulettiin virsi. Sitten luettiin
addressit, joista useimmissa oli hyvin kristillinen muistolause, ja
lopuksi vielä laulettiin virsi.
Minulle todella tuli vaikutelma, että vainaja oli varmastikin ollut
harras kristitty, kun hänet niin uskonnollisesti hyvästeltiin.
Itse, ateistina (ja panteistina ja uuspakanana) en pitänyt
tilanteeseen sopivana markkinoida omia maailmankatsomuksellisia
näkemyksiäni, koska en halua loukata vainajan muistoa tai hänen
sukulaisiaan. Varsinkin, koska yleisö selvästi vaikutti ohjelman ja
esitettyjen surunvalittelujen perusteella niin uskonnolliselta.
Jälkeenpäin kuulin, ettei vainaja ollut ollut lainkaan
uskonnollinen, huolimatta kirkkoon kuulumisesta. Sain kuulla, että
isäni oli itse asiassa hänen lähin sukulaisensa, ja sitten minä,
veljeni ja siskoni. Isäni on ateisti, kuten minä ja
veljenikin. Edesmenneen vaimosta en tiedä.
Heräsi kysymys, kenelle ja miksi virsiä laulettiin ja uskonnollisia
surunvalitteluja esitettiin?
Tapaus toiselta kannalta
Kuulun erääseen tieteelliseen harrastusyhdistykseen, joka ei
(tietääkseni) ole uskonnollisesti sitoutunut. Kun eräs yhdistykseen
kuulunut professori kuoli, ehdotettiin addressia hautajaisiin.
Addressin oli välttämätöntä olla nimenomaan kristillinen. "Miksi,"
kysyin, koska yhdistyksemme ei ollut kristillinen yhdistys, eikä
minusta ateistina tuntunut mukavalta, että yhdistyksemme nimissä
levitettäisiin uskontoa.
Huomautin, että oli hyvin mahdollista, ettei professori ollut ollut
kristitty vaan kenties esimerkiksi ateisti (kuten varsin monet
ko. alan professoreista ovat), jolloin kristilliset surunvalittelut
eivät olisi olleet lainkaan sopivia.
Argumentiksi tuli, että: "Tärkeintähän on muistaa suremaan jäänyttä
perhettä." Esittäjä teki oletuksen, että vaikkei vainaja olisikaan
ollut kristitty, perhe varmasti oli.
Varsin huono oletus, kun mietitään yllä esittämääni tapausta. Monet
esittivät kristillisiä surunvalittelujaan ateistiomaisille. Itseäni
veisaaminen ja siunaaminen lähinnä ärsytti, kuitenkin se tämän
perusteella tehtiin muun muassa minun suruni helpottamiseksi.
Ei, minun suruani ei todellakaan helpoteta mielikuvitusjuttujen
julistamisella. Päinvastoin, koen sen loukkaukseksi itseäni ja
erityisesti vainajaa kohtaan, jos hän ei ollut uskovainen. Monissa
tälläisissä tapauksissa vainaja saattoi olla hyvinkin paljon
uskontoa vastaan.
Mistä on kysymys?
Hautajaisissa vainaja hyvästellään ja lasketaan viimeiseen
leposijaansa. Muistotilaisuudessa on tarkoitus muistaa HÄNTÄ ja
HÄNEN elämäänsä, ei Jeesuksen tai kenenkään muun.
Kuitenkin tilaisuudessa ei kerrota vainajasta juuri mitään, ja
keskitytään vain uskonnollisen fantasiakertomuksen kertomiseen.
Minusta tämä loukkaa vainajan muistoa, varsinkin jos hän ei ollut
kristitty. Tätä ei luulisi olevan vaikea ymmärtää.
Mitä opimme tästä?
Meillä ei-kristityillä on ymmärrys siitä, että ei ole sopivaa
julistaa omaa maailmankatsomustamme sellaisessa tilaisuudessa, johon
se ei sovi. Kristityillä tälläistä ymmärrystä selvästikään ei ole.
En usko, että kristityt tekisivät tätä aina tahallaan. Monilla
heistä varmasti on vilpitön harhaluulo siitä, että vainaja ja
omaiset aina ovat kristittyjä, ja että siunailu varmasti "helpottaa
heidän suruaan."
Tämä harhaluulo on väärä, vaikka varmasti sopiikin
kiihkokristittyjen moraalittomaan propagandavälineistöön hyvin.
En tiedä miten asian voisi korjata. En voi suositella hyvistä
tavoista luopumista, en edes siksi että näytettäisiin
kristityilleedes siksi että näytettäisiin kristityille mikä siinä
sopimattomuudessa on niin ikävää. Tällöinhän toimisimme juuri kuten
he, ja he saisivat moraalisen oikeuden "kouluttaa" meitä
muita. Kenties suora etukäteen tehtävä pyyntö tai huomautus on
paras.
Voimme vain toivoa, että kristityt kykenevät noudattamaan edes omaa
kultaista sääntöään - "tee muille kuten tahtoisit tehtävän
itsellesi." Kenties heidän kannattaisi miettiä miltä heistä
tuntuisi, jos heille itselleen rakkaalle syvästi kristitylle
vainajalle esitettäisiin surunvalittujen ohella uskonnollista tai
uskonnotonta propagandaa.
Voimme siis vain pyytää heitä kunnioittamaan meidän tunteitamme edes
samalla lailla kuin me kunnioitamme heidän tunteitaan.
Ainoa mitä itse voin toivoa on, ettei tälläistä sopimattomuutta
aikanaan harjoitettaisi omissa hautajaisissani. Koska niin kuitenkin
varmasti muutoin tehdään, olisi asian sopimattomuus hyvä ilmaista
etukäteen. Jos toivomusta ei noudateta, voisi edesmenneen näkemyksen
asiasta ilmaista esimerkiksi dramaattisesti repimällä sopimattomat
hautajaisadressit. Jos joku, joka ei ole aivan lähiomainen, alkaa
suullisesti julistamaan "pelastussanomaansa", pyydän poistamaan
kyseisen henkilön tilaisuudesta. Pyydän näin, kiitos. Pyydän
tehtäväksi näin vain, jotta voisin omalta osaltani tuoda ihmisten
tietoisuuteen sen, mikä on hautajaisissa sopivaa käytöstä ja mikä
ei.
--
-- Marko Grönroos, magi<at>iki.fi (http://www.iki.fi/magi/)
-- Paradoxes are the source of wisdom and the end of truth
|