Etiikka

(1677)

Benedict de Spinoza

Kääntänyt latinasta R.H.M. Elwes (1883)
Kääntänyt englannista Marko Grönroos (1999)

OSA I: Koskien Jumalaa

[Etiikka I koostuu kahdeksasta määritelmästä, seitsemästä oletuksesta ja 36:sta teoreemasta, joista kukin on todistettu määritelmien, oletuksien ja edeltävien teoreemojen perusteella. Tässä esitetään selityksin varustettu tiivistelmä, josta on jätetty pois teoreemojen todistukset ja loppuliite.]

Määritelmät

[Selitykset R.H.M. Elwesin ja muiden]

Määr. I	Sillä, mikä on itse-aiheutettua tarkoitan sitä, minkä perusolemukseen kuuluu olemassaolo, sekä sitä, minkä luonne on käsitettävissä vain olemassaolevana.	Perusolemus on olion perustava, todellinen ja muuttumaton luonne; substanssi; Filosofiassa: kaiken todellinen luonne tai perusta, vastakohtana sille, mikä on vahinkoa, ilmiötä tai illuusiota. [RH]
	Määr. II	Oliota kutsutaan äärelliseksi omassa lajissaan silloin, kun toinen samanluontoinen asia voi rajoittaa sitä; esimerkiksi ruumista kutsutaan äärelliseksi, koska voimme aina ajatella toista suurempaa ruumista. Siten myös ajatusta rajoittaa toinen ajatus, mutta ajatus ei rajoita ruumista, eikä ruumis ajatusta.	Olio [tai asia] (engl. thing): tavanomainen käännös latinankielen sanalle res, mutta lukijan tulisi huomioida, että Spinoza antaa sille tavanomaista paljon laajemman merkityksen. Hän käyttää sitä kuvaamaan paitsi liikkumattomia kappaleita, myös ihmistä, Jumalaa ja toisinaan tapahtumia. Äärellinen olio on sellainen, jolla on rajat; mitattava; (matemaattisten elementtien joukosta:) täydellisesti laskettavissa oleva. Ei nolla. Altis rajoituksille tai ehdoille tilan, ajan, olosuhteiden tai luonnonlakien suhteen. Vastakohtana äärettömälle, rajoittamattomalle, mittaamattomalle, päättymättömälle.[RH]
	Määr. III	Substanssilla tarkoitan sitä, mikä on itsestään ja mikä käsitetään itsestään; toisin sanoen se, mistä voidaan muodostaa käsitys riippumatta mistään muusta käsityksestä.	Aines; sitä mistä olio koostuu; olion materia, vastakohtana olion ilmiasulle tai varjolle; todellisuus. Filosofiassa: se, mikä on olemassa itsestään ja johon tapahtumat tai attribuutit perustuvat [RH]. Kiinteys (haamuilla ei ole substanssia); olion todellinen merkitys tai olemus. Ilmiöiden taustalla oleva perusluonto, joka on alttiina muutoksille ja sattumanvaraisille tapahtumille [OUP].
	Määr. IV	Attribuutilla tarkoitan sitä, minkä äly kertoo muodostavan substanssin perusolemuksen.	Henkilön, olion, ryhmän, tms. laatu, luonne, luonteenpiirre tai ominaisuus. Herkkyys ja näkökyky ovat attribuutteja (sen tavanomaisessa merkityksessä). [RH]
	Määr. V	Moduksilla tarkoitan substanssin muunnoksia [''affekteja''], tai asioita, jotka ovat olemassa ja käsitetään jonkin muun kuin itsensä kautta.	Yksityisoliot; erityinen tyyppi tai muoto jostakin: lämpö on liikkeen modus. Filosofiassa: olion tai jonkin sen luontaisen ominaisuuden ottama ilmiasu, muoto tai asema. [RH]
	Määr. VI	Jumalalla tarkoitan absoluuttisen ääretöntä oliota -- eli substanssia, joka koostuu äärettömästä määrästä attribuutteja, joista kukin kuvaa ikuista ja ääretöntä olennaisesti. Selitys: Sanon ''absoluuttisen ääretön'', en ''ääretön omassa lajissaan'', sillä asiasta, joka on ääretön vain lajissaan, voidaan äärettömät attribuutit kieltää; mutta se, joka on absoluuttisen ääretön, sisältää olemuksessaan kaiken, mikä ilmaisee todellisuutta, eikä siinä ole mitään poissulkevaa.
	Määr. VII	Vapaaksi kutsutaan sellaista oliota, joka on olemassa vain oman olemuksensa välttämättömyydestä, ja jonka toiminta määräytyy vain itsensä perusteella. Toisaalta, sellainen olio on tarpeellinen, tai pikemminkin rajoitettu, joka määritetään jonkin itsensä ulkopuolisen perusteella selkeään olemassaolon tapaan tai toimintaan.
	Määr. VIII	Ikuisuudella tarkoitan olemassaoloa itseään, siten kuin sen käsitetään välttämättä seuraavan sellaisen määritelmästä, joka on ikuinen. Selitys: Tämän kaltainen olemassaolo käsitetään ikuiseksi totuudeksi, kuten asian perusolemus, eikä sitä siten voida selittää jatkuvuuden tai ajan perusteella, vaikkakin jatkuvuus voidaan käsittää ilman alkua tai loppua.

Oletukset

Oletukset eli aksioomat.

Oletus I	Kaikki, mikä on olemassa, on olemassa joko itsessään tai jossain muussa.
Oletus II	Se, mitä ei voi käsittää jonkin toisen avulla, täytyy käsittää itsensä avulla.
Oletus III	Määrättyä aiheuttajaa seuraa aina välttämättä vaikutus, ja toisaalta, jos selvää aiheuttajaa ei ole löydettävissä, on mahdotonta, että vaikutus voisi seurata.
Oletus IV	Tieto vaikutuksesta riippuu tiedosta aiheuttajasta.
Oletus V	Asioita, joilla ei ole mitään yhteistä, ei voi käsittää yhtä toisen perusteella; yhden käsittämisestä ei seuraa toisen käsittäminen.
Oletus VI	Todellisen idean tulee vastata sen objektia.
Oletus VII	Jos asian voi nähdä olevan ei-olemassaoleva, ei sen olemukseen kuulu olemassaoloa.

Teoreemat

[Useimmista teoreemoista eli todistetuista väitteistä on tässä tiivistelmässä jätetty pois niiden todistus]

Väite I	Substanssi on luonteeltaan muunnoksiaan edeltävää.
Väite II	Kahdella substanssilla, joiden attribuutit ovat erit, ei ole mitään yhteistä.
Väite III	Oliot, joilla ei ole mitään yhteistä, eivät voi olla toistensa aiheuttajia.
Väite IV	Kaksi tai useampaa erillistä oliota erotetaan toisistaan joko substanssien attribuuttien erojen tai muunnoksien erilaisuuksien perusteella.
Väite VI	Yksi substanssi ei voi olla toisen substanssin tuottamaa.
Väite VII	Olemassaolo kuuluu substanssin luonteeseen.
Väite VIII	Jokainen substanssi on väistämättä ääretön.
Väite IX	Mitä enemmän todellisuutta tai olemista oliolla on, sitä suurempi on sen attribuuttien lukumäärä (Määr. IV).
Väite X	Kukin tietty ainoan substanssin attribuutti täytyy käsittää itsestään.
Väite XI	Jumala, eli substanssi, joka koostuu äärettömästä määrästä attribuutteja, joista kukin ilmaisee ikuiden ja äärettömän välttämättömyyden, on väistämättä olemassa. Todistus -- Jos tämä kiellettäisiin, kuvittele, mikäli mahdollista, että Jumala ei olisi olemassa: tällöin hänen perusolemukseensa ei sisältyisi olemassaoloa. Mutta tämä on (proposition VII mukaan) järjetöntä. Siksi Jumala on väistämättä olemassa.
Väite XII	Yhtään substanssin attribuuttia ei voi käsittää sen perusteella, mikä seuraisi siitä, että substanssi on jaettavissa.
Väite XIII	Absoluuttisen ääretön substanssi on jakamaton.
Väite XIV	Mitään muuta substanssia kuin Jumala ei voi hyväksyä tai käsittää. Seuraus I. Siten selvästikin: 1. Jumala on yksi, eli (määritelmän VI perusteella) universumissa voidaan hyväksyä vain yksi substanssi, joka on absoluuttisen ääretön, kuten olemme jo todenneet (väitteen X selityksessä). Seuraus II. Tästä seuraa, että 2. ekstensio ja ajatus ovat joko Jumalan attribuutteja tai (väitteen I perusteella) niiden sattumia (affekteja).
Väite XV	Kaikki mikä on, on Jumalassa, eikä ilman Jumalaa voi olla, tai käsittää, mitään.
Väite XVI	Jumalallisen luonnon välttämättömyydestä seuraa väistämättä ääretön määrä olioita äärettömällä tavalla; eli kaikki oliot, jotka katsotaan äärettömän älyn piiriin kuuluviksi. Seuraus I. Tästä seuraa, että Jumala on kaiken, joka katsotaan äärettömän älyn piiriin kuuluvaksi, tehokas syy (aiheuttaja). Seuraus II. Tästä seuraa myös, että Jumala on syy itsessään, eikä hänen luontonsa seuraamuksen johdosta. Seuraus III. Kolmanneksi tästä seuraa, että Jumala on absoluuttisen ensimmäinen syy.
Väite XVII	God acts solely by the laws of his own nature, and is not constrained by any one. Corollary I.--It follows: I. That there can be no cause which, either extrinsically or intrinsically, besides the perfection of his own nature, moves God to act. Corollary II.--It follows: 2. That God is the sole free cause. For God alone exists by the sole necessity of his nature (by Prop. xi. and Prop. xiv., Coroll. i. ), and acts by the sole necessity of his nature, wherefore God is (by Def. vii.) the sole free cause. Q.E.D.
Väite XVIII	God is the indwelling and not the transient cause of all things.
Väite XIX	God, and all the attributes of God, are eternal.
Väite XX	The existence of God and his essence are one and the same. Corollary I.--Hence it follows that God's existence, like his essence, is an eternal truth. Corollary II.--Secondly, it follows that God, and all the attributes of God, are unchangeable. For if they could be changed in respect to existence, they must also be able to be changed in respect to essence--that is, obviously, be changed from true to false, which is absurd.
Väite XXI	All things which follow from the absolute nature of any attribute of God must always exist and be infinite, or, in other words, are eternal and infinite through the said attribute.
Väite XXII	Whatsoever follows from any attribute of God, in so far as it is modified by a modification, which exists necessarily and as infinite, through the said attribute, must also exist necessarily and as infinite.
Väite XXIII	Every mode, which exists both necessarily and as infinite, must necessarily follow either from the absolute nature of some attribute of God, or from an attribute modified by a modification which exists necessarily, and as infinite.
Väite XXIV	The essence of things produced by God does not involve existence. Corollary.--Hence it follows that God is not only the cause of things coming into existence, but also of their continuing in existence, that is, in scholastic phraseology, God is cause of the being of things (essendi rerum). For whether things exist, or do not exist, whenever we contemplate their essence, we see that it involves neither existence nor duration; consequently, it cannot be the cause of either the one or the other. God must be the sole cause, inasmuch as to him alone does existence appertain. ( Prop. xiv. Coroll. i. ) Q.E.D.
Väite XXV	God is the efficient cause not only of the existence of things, but also of their essence. Corollary.--Individual things are nothing but modifications of the attributes of God, or modes by which the attributes of God are expressed in a fixed and definite manner. The proof appears from Prop. xv. and Def. v.
Väite XXVI	A thing which is conditioned to act in a particular manner, has necessarily been thus conditioned by God; and that which has not been conditioned by God cannot condition itself to act.
Väite XXVII	A thing, which has been conditioned by God to act in a particular way, cannot render itself unconditioned.
Väite XXVIII	Every individual thing, or everything which is finite and has a conditioned existence, cannot exist or be conditioned to act, unless it be conditioned for existence and action by a cause other than itself, which also is finite, and has a conditioned existence; and likewise this cause cannot in its turn exist, or be conditioned to act, unless it be conditioned for existence and action by another cause, which also is finite, and has a conditioned existence, and so on to infinity.
Väite XXIX	Nothing in the universe is contingent, but all things are conditioned to exist and operate in a particular manner by the necessity of the divine nature.
Väite XXX	Intellect, in function (actu) finite, or in function infinite, must comprehend the attributes of God and the modifications of God, and nothing else.
Väite XXXI	The intellect in function, whether finite or infinite, as will, desire, love, etc., should be referred to passive nature and not to active nature.
Väite XXXII	Will cannot be called a free cause, but only a necessary cause. Corollary. II.--Hence it follows, first, that God does not act according to freedom of the will. Corollary II.--It follows secondly, that will and intellect stand in the same relation to the nature of God as do motion, and rest, and absolutely all natural phenomena, which must be conditioned by God (Prop. xxix.) to exist and act in a particular manner. For will, like the rest, stands in need of a cause, by which it is conditioned to exist and act in a particular manner. And although, when will or intellect be granted, an infinite number of results may follow, yet God cannot on that account be said to act from freedom of the will, any more than the infinite number of results from motion and rest would justify us in saying that motion and rest act by free will. Wherefore will no more appertains to God than does anything else in nature, but stands in the same relation to him as motion, rest, and the like, which we have shown to follow from the necessity of the divine nature, and to be conditioned by it to exist and act in a particular manner.
Väite XXXIII	Things could not have been brought into being by God in any manner or in any order different from that which has in fact obtained.
Väite XXXIV	God's power is identical with his essence.
Väite XXXV	Whatsoever we conceive to be in the power of God, necessarily exists.
Väite XXXVI	There is no cause from whose nature some effect does not follow.