Pyhä aika, pyhä paikka: seremoniat ja juhlat panteismissa

Panteistinen seremonia juhlistaa maailmankaikkeutta ja luontoa, ja muistuttaa meitä paikastamme niissä.

Kiviä, merta ja aurinkoa, St Agnes, Scilly Islands. Kuva: Paul Harrison.

Perinteisen rituaalin tarkoitus

Rituaaleja ja seremonioita löytyy lähes kaikista maailman uskonnoista. Tavallisesti ne juhlistavat vuodenaikoja, maataloudellisen kierron aikoja, ihmiselämän siirtymähetkiä, tai valtio tai uskonnon historian kannalta tärkeitä päiviä.

Rituaaleilla on monia tarkoituksia. Ne lujittavat yhteiskunnan tai yhteisön siteitä. Ne lievittävät ahdistusta vihamielisessä maailmassa. Ne antavat ihmisille tukea uskonnollisessa uskossaan.

Mutta useimmissa uskonnoissa niillä on myös alkeellisia ja itsekkäitä tarkoitusperiä, magian kaltaisia. Rukouksessa kutsutaan näkymättömien olentojen apua. Uhrausten ja uhrilahjojen avulla yritetään hallita kohtaloa tai välttää jumalan tai jumalten viha. Jumalanpalveluksessa pyritään hankkimaan joitain jumalolennon maagisia voimia. Kaikkien rituaalitoimien voidaan ajatella auttavan suopean tuonpuoleisen elämän saamisessa.

Hienostuneiden tarkoitusten ohessa rituaalilla on myös jalompia tarkoituksia: muistuttaa ihmisiä heidän uskomuksistaan säännöllisin väliajoin, ja tunnustaa nöyryyttä jumalallisen edessä.

Rituaali ja seremonia historiallisessa panteismissa

Useimmat panteistit ovat ilmaantuneet erilaisten uskontojen harjoittajien joukoista ja ovat harjoittaneet kyseisten uskontojen tavanomaisia rituaaleja.

Jotkin panteistiset ryhmät ovat harjoittaneet omia erityisiä rituaalejaan - erityisesti seksuaalisesti suuntautuneet panteistit kuten tantriset buddhalaiset, gnostilaiset tai vapaan hengen veljet.

Mutta historian suurimmalla panteistisella koulukunnalla, stoalaisilla, ei tiedetä olleen seremonioita tai rituaaleja. Useimmat heistä ottivat osaa kreikkalaisten ja roomalaisten uskontojen tavanomaisiin riitteihin, vaikkakaan he eivät luultavasti uskoneet niihin, tai suhtautuivat niihin symbolisina.

Stoalaisuus oli ensisijaisesti koulukunta ja filosofian ja etiikan järjestelmä. Sen harjoittaminen rajoittui omien ajatusten ajattelemiseen ja oman elämän elämiseen. Ainoa julkinen ilmaisutapa oli filosofinen keskustelu ja kirjoittaminen.

Rituaali nykyaikaisessa panteismissa

Nykyaikainen panteismi ei ole vain filosofia. Se on todellinen uskonto, käsitteen re-ligio - sitominen - merkityksessä: syvän tunnepitoinen katsomus, joka sitoo yksilön tunteet, ajatukset ja toimet.

Panteismi ei tarvitse rituaalia mitään alkukantaista maagista tai itsekeskeistä tarkoitusta varten. Se hyväksyy luonnon ja maailmankaikkeuden niiden täydessä todellisuudessa, ja lieventää ahdistusta hyväksynnän kautta, ei rituaalin kautta. Se ei usko että tapahtumiin tai maailmankaikkeuden tai maailman luonteeseen voi vaikuttaa rukouksilla tai magialla.

Silti seremonia voi olla hyödyllinen panteismissa:

• Voidaksemme ilmaista kunnioitustamme luontoa ja maailmankaikkeutta kohtaan
• Vahvistaaksemme ymmärrystämme läheisistä yhteyksistä itsemme, luonnon ja kosmoksen välillä
• Nähdäksemme ihmiselämän luonnonkierron osana
• Juhlistaaksemme luonnon ja maailmankaikkeuden kauneutta
• Vahvistaaksemme uskomuksiamme
• Saadaksemme henkistä tukea vaikeina aikoina
• Saadaksemme sosiaalista tukea uskomuksillemme
• Päivittäiseksi terapiaksi

Paikkamme muistaminen

On aivan liian helppoa unohtaa paikkamme maailmankaikkeudessa: helppoa unohtaa, että asustamme planeetalla, joka kääntyy kerran päivässä kallistuneella akselillaan ja kierii ympäri auringon kerran vuodessa, ja jota itseään kiertää sen oma suuri kuu.

Kaikki maanpäällinen elämä kehittyi näiden kiertorytmien yhteydessä, ja yhä kantaa niiden jälkiä yön ja päivän biologisissa kierroissa, hereilläolon ja unen, kasvun ja levon, ja vuorovesien nousun ja laskun.

On aivan yhtä helppoa unohtaa paikkamme luonnossa - unohtaa että olemme riippuvia kasveista ilmasta jota hengitämme, aivan kuten ne ovat riippuvia eläimistä siitä hiilidioksidista, jota ne hengittävät. On helppoa unohtaa, että olemme osana valtavaa määrää monimutkaisia ekologisia syklejä, useista joista, todellakin, olemme vasta vähitellen oppimassa.

Ja sillä on merkitystä jos me unohdamme että me olemme osana luontoa ja maailmankaikkeuden osa. Sillä jos me niin teemme, voimme kuvitella olevamme riippumattomia muusta luonnosta, vaikka emme todellisuudessa ole. Meille voi kehittyä ylimielinen ja välinpitämätön asenne luontoa kohtaan, oletus että olemme hänen valtiaitaan ja voimme hallita häntä kuten haluamme.

Panteistinen seremonia painottaa hetkiä, jotka ovat merkittäviä itsemme ja luonnon yhteyden kannalta, itselle ja dynaamisen aurinkokunnan. Seremonia muistuttaa meitä sidoksistamme luontoon, riippuvuudestamme luonnosta.

Pyhä aika, pyhä paikka

Jokainen hetki elämässä on merkityksellinen. Jokainen hetki on luontaisesti yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin. Mutta on tiettyjä aikoja vuodessa, jotka kuvaavat muutoksia ja siirtymiä luonnonkierroissa ja aurinkokunnassa: huippujen tai aallonpohjien hetkiä loputtomassa muutoksen aallokossa.

Monet kristinuskon keskeisistä rituaaleista otettiin muinaisesta vuodenkierrosta. Niitä juhlittiin kilpailevissa uskonnoissa, kuten Sol Invictuksen (``voittamattoman auringon'') palvonnassa, ja ne sulautettiin kristinuskontoon sen suosion kasvaessa. Esimerkiksi joulu sattuu samaan aikaan kuin muinainen talvipäivänseisaus, pääsiäinen samaan aikaan kuin kevätpäiväntasaus, kuukierron hieman muuttelemana.

Mutta kristinusko on unohtanut juhliensa juuret. Sen rituaalit ovat menettäneet kytkentänsä luontoon.

Painteistiset seremoniat muodostavat nuo kytkennät uudelleen.

Panteismin keskeiset vuotuiset seremoniat keskittyvät auringonkiertoon, maan akselin kallistuman aiheuttamien vuodenaikojen jaksoon.

• Maaliskuun 21. päivänä pohjoisen pallonpuoliskon panteistit viettävät kevätpäiväntasausta, kasvien kasvun alkua ja eläinten pesintää.
• Kesäkuun 21. päivänä vietämme kesäpäivänseisausta, auringon korkeinta pistettä taivaalla kunakin vuonna.
• Syyskuun 21. päivänä vietämme syyspäiväntasausta ja maan hedelmien korjuuta.
• Joulukuun 21. päivänä uuden aurinkovuoden syntymää

Tämän lisäksi voimme haluta juhlia tiettyjä maaviljelyksen vuodenkierron päiviä: esimerkiksi viljan kylvöä ja korjuuta.

Päivittäiset ja kuukausittaiset vuorovesirytmit ja kuun vaiheet.

Mikäli taivas on selkeä, voimme myös juhlia tiettyjä aikoja vuodesta, jolloin näkyy eniten tähdenlentoja. Niitä tulee maan kulkiessa meteoripilvien ratojen läpi - erityisesti Perseidit, joiden huippu on elokuussa, sekä Geminidit, joiden huippu on joulukuun toisella viikolla (katso kuvaa alla). Paikka jossa seremonia järjestetään on oleellinen sen toiminnan kannalta. Se tulisi pitää keskellä luontoa mikäli mahdollista. Tähdenlentojen juhlinta kannattaa viettää paikassa, jossa on vähän valosaastetta, jotta tapahtuman voi kokea kosmoksen säihkyvää pimeyttä vasten.

Näkyvien tähdenlentojen keskimääräinen lukumäärä tunnissa kello 3 aamulla.

Maadoittaminen

Yllämainittuja seremonioita voi toimittaa kaiken kokoisissa ryhmissä pienistä suuriin, tai jopa yksittäisen henkilön toimesta.

Maan kierto läpi yön ja päivän luo perustan päivittäiselle seremonialle. Panteistien tulisi yrittää juhlistaa kytkentäänsä maan ja kosmoksen kanssa ainakin kaksi kertaa päivässä: auringonnousun tai heräämisen aikaan ja auringonlaskun tai nukkumaanmenon aikaan.

Nämä hetket voivat olla juhlinnan ja maadoituiksen tai meditaation hetkiä - hetkiä jolloin tulemme tietoisiksi henkilökohtaisesta osallistumisestamme maailmankaikkeuden jumalallisuudessa, omasta luonnostamme kokonaisuuden osana, olentoina, jotka on tehty samasta materiasta kuin kokonaisuus (kts. mystinen yhtyminen ja meditaatio). Näinä hetkinä voimme tervehtiä aurinkoa tai katsella tuleen tai pidellä suosikkikiveä tai simpukankuorta.

Tuollaiset hetket voivat olla myös syvän terapeuttisia,