Giordano Brunon panteistinen filosofia

Luonto ei ole mitään muuta kuin Jumala kaikessa. Joten kaikki Jumalassa on kaikissa asioissa. Ajattele siis, aurinkoa krookuksessa, narsississa, heliotroopissa, kukossa ja leijonassa

Skotlanninmännyn kuorta, Caingorms, kuva © Paul Harrison.

Brunon filosofia

Bruno oli yksi ensimmäisistä kirjoittajista, jotka herättivät muinaisten materialistien ajatukset jälleen henkiin. Bruno otti suurelta roomalaiselta runoilijalta Lucretiukselta kaksi hänen keskeistä ajatustaan: äärettömien maailmojen ääretön maailmankaikkeus, ja erillisistä atomeista yhdistelemällä tehty materia, josta kaikki näkemämme on tehty. Toinen tärkeä vaikutuksen lähde oli Kopernikus. Häneltä Bruno sai todisteet, joiden mukaan maa ei ollut maailmankaikkeuden keskipiste.

Mutta Bruno meni edeltäjiään huomattavasti pidemmälle. Kopernikus näki yhä auringon maailmankaikkeuden keskipisteenä ja säilytti paljon ptolemaaisesta mallista. Planeetat kiersivät aurinkoa samankeskisillä radoilla, kun taas tähdet seisoivat liikkumattomalla taivaankehällä. Bruno oli yksi ensimmäisistä moderneista, jotka väittivät, että maailmoja olisi pakko olla ääretön määrä, monet niistä mahdollisesti asutettuja kuten omamme, eikä äärettömällä maailmankaikkeudella voisi olla keskusta. Hän jopa ennakoi suhteellisuutta, väittäessään, ettei äärettömässä maailmankaikkeudessa voinut olla etuoikeutettuja paikkoja, ja että suunta, liike ja jopa paino olisivat suhteellisia havaitsijaan nähden.

Lucretius näki atomeista koostuvan maailmankaikkeuden jatkuvassa liikkeessä läpi Tyhjyyden. Bruno hyväksyi ikuiden liikkeen ja muutoksen faktan, mutta näki sen alla yhtenäisemmän kokonaisuuden, jossa ikuinen materia ja ikuinen henki olivat molemmat yhden ja saman aineen ilmenemismuotoja, joka oli jumalallinen.

Brunolle maailmankaikkeus oli Jumala, ja Jumala oli maailmankaikkeus. Jumaluus paljasti itsensä yksittäisten asioiden kautta ja kaikki asiat olivat sulautuneet jumaluuteen: ``Kaikki on kaikissa asioissa.'' Siksi jokaisessa yksittäisessä asiassa oli jotain kokonaisuudesta itsessään, ja kaikki oli sulautunut kaikkeen muuhun: ``Jokainen asia on jokaisessa muussa asiassa.'' Tämän oivalluksen johdosta Bruno oli Leibnizin (joka saattoi tuntea hänen työnsä) edelläkävijä, samoin kuin kvanttimekaniikan New Age -tulkintojen.

Bruno oli ennemminkin panpsyykkinen kuin materialistinen panteisti. Hän tunnusti materian ja hengen (tai ruumiillisen ja ruumiittoman aineen) erillisinä aineina, vaikkakin molemmat olivat yhden ja saman perustana olevan aineen ilmentymiä. Kaikki oli liittyneenä sieluun. Jumalan henki liikutti ja informoi kaikkea, harmonisoiden kaiken yhdeksi universaaliksi kokonaisuudeksi.

Brunon vaikutus hänen jälkeisilleen panteisteille oli valtaisa. Ei ole olemassa mitään tietoa siitä, tunsiko Spinoza Brunon töitä, ja Spinozan panteismi oli melko erilaista ja käsitteellisempää. Mutta John Toland, panteismi-sanan keksijä, tunsi Brunon työt, tukeutui niihin vahvasti, ja levitti niitä kaikkialla missä kulki. Bruno oli hyvin tuttu myös Coleridgelle, Götelle (hahmot Faustissa) ja suurelle saksalaiselle panteistiselle idealistille, Schellingille.

Allaolevien käännösten lähteet:

Dorothea Waley Singer, Giordano Bruno, Henry Schuman, New York 1950.
Ramon Mendoza, The Acentric Labyrinth, Element Books, Shaftesbury, 1995.
Giordano Bruno, Expulsion of the Triumphant Beast, kääntänyt Arthur Imerti, University of Nebraska, Lincoln, 1964,

Valikoituja kohtia

Lopullinen Ykseys: maailmankaikkeus on yksi, ikuinen, häviämätön.

Tämä yksi äärettömyys on täydellinen, yksinkertaisuudessaan, itsestään lähtöisin, ehdottomasti, eikä voisi olla suurempi tai parempi. Tämä on yksi Kokonaisuus, Jumala, universaali Luonto, joka täyttää kaiken avaruuden, jolle mikään muu kuin äärettömyys ei voi olla täydellinen kuva tai ulkomuoto. [De Immenso ii.12, Singer, s. 61].

Maailmankaikkeus on yksi, ääretön, liikkumaton. Sen koko potentiaali on yksi, toiminta on yksi, muoto tai sielu on yksi, materiaali tai ruumis on yksi, aine on yksi, olemassaolo yhdessä, yksi on maksimi ja paras . . . Sitä ei ole synnytetty, koska ei ole mitään muuta olentoa jota se voisi haluta tai toivoa, sillä se on kaikki olemassaolo. Se ei voi kasvaa vääristyneeksi, koska ei ole mitään muuta mihin se voisi muuttua, koska se on itsessään kaikki asiat. Se ei voi pienetä eikä kasvaa, koska se on ääretön. [De la Causa, Principio e Uno, v, käännös Harrison]

Jumala on kaikissa asioissa.

Kaikista asioista on löydettävissä yksi yksinkertainen Jumalallisuus, yksi sikiävä luonto, maailmankaikkeuden suojeleva äiti sikäli kun hän [fem.]* kommunikoi itsensä kanssa monin eri tavoin, luo valonsa monenlaisten asioiden ylle, ja ottaa itselleen monia nimiä. [Expulsion, s. 238]

Jumalallisuus paljastaa itsensä kaikissa asioissa . . . kaikeissa on Jumalallisuus piilevänä itsensä sisällä. Sillä hän kietoutuu ja suo itsensä jopa kaikkein pienimpien olentojen ylle, ja pienimmistä olennoista, niiden kyvyn mukaan. Ilman hänen läsnäoloaan millään ei olisi olemassaoloa, sillä hän on olemassaolon perusolemus ensimmäisestä oliosta viimeiseen. [Expulsion, s. 242]

Sillä luonto ei ole vain läsnä, vaan on istutettu kaikkiin asioihin, eikä ole etäinen millekään . . . Ja vaikka asioiden ulkoiset kasvot muuttuvat niin suuresti, olemassaolon alkuperä kukoistaa läheisesti kaikkien asioiden sisällä. Kaiken lähde, Mieli, Jumala, Olento, Yksi, Totuus, Kohtalo, Järki, Järjestys. [De Immenso viii.10, c. Singer, s, 90]

* Bruno käyttää tässä ja joissain muissa kappaleissa hän-sanan feminiinimuotoa puhuessaan Jumalasta, toisissa taas maskuliinia. Suom. huom.

Luonto on Jumala kaikessa.

Eläimet ja kasvit ovat Luonnon eläviä vaikutuksia; tämä Luonto . . . ei ole mitään muuta kuin Jumala kaikessa. Siispä kaikki Jumalassa on kaikissa asioissa . . . Ajattele siis, aurinkoa krookuksessa, narsississa, heliotroopissa, kukossa ja leijonassa. . . . Sillä laajuudella jolla kukin keskustelee Luonnon kanssa, joten kukin nousee Jumalallisuuden luo Luonnon kautta. [Expulsion ss. 235-6]

Nuo viisaat miehet tiesivät Jumalan olevan kaikessa, ja Jumalallisuuden olevan piilevää Luonnossa, työskennellen ja hohtaen eri tavoin eri asioissa ja seuraten läpi moninaisten fyysisten muotojen, tietyissä asetelmissa, tehden niistä osallisia hänessä [fem.], sanon, hänen olemassaolossaan, hänen elämässään ja älyssään. [Expulsion s. 237]

Monimuotoisuus on yksinkertaisesti alla piilevän ykseyden kasvot

Tämä kokonaisuus, joka on näkyvä eri tavoin ruumiissa, koskien muodostumista, koostumusta, ilmiasua, värejä ja muita ominaisuuksia ja yleisiä laatuja, ei ole mitään muuta kuin yhden ja saman aineen monimuotoiset kasvot - muuttuvan, liikkuvan, kasvojen, hajoamiselle alttiin - liikkumattoman, pysyvän ja ikuisen olennon. [De la Causa. v, käännös Harrison]

Kaikki mikä luo tyyppien, lajien, erojen ja ominaisuuksien monimuotoisuutta, kaikki joka koostuu synnystä, hajoamisesta ja muutoksesta, ei ole olento, vaan sellaisen olennon ja olemassaolon tila ja olosuhteet, joka on yksi, ääretön, liikkumaton, kohde, materia, elämä, sielu, totuus ja hyvä. [De la Causa, v, käännös Harrison]

Kaiken välinen läpäisy: Kaikki asiat ovat kaikessa

Perustaltaan on jumalallisesti totta, että vastakohdat ovat vastakohdissa, jolloin ei ole vaikeaa ymmärtää, että jokainen asia on jokaisessa muussa asiassa. [De Infinito Universo e Mondi, v, Singer, s. 84]

Kaikki asiat ovat kaikessa. [De Immenso, v.9, Singer, s. 85]

Kaikki asiat ovat maailmankaikkeudessa, ja maailmankaikkeus on kaikissa asioissa: me siinä ja se meissä: ja tällä tapaa kaikki tapahtuu täydellisessä yhtenäisyydessä. (Cause v 218)

Se on selvää . . . että jokaisella sielulla ja hengellä on tietty jatkuvuus maailmankaikkeuden hengen kanssa, joten sen olemassaolo täytyy ymmärtää, eikä sitä saa sisällyttää vain sinne missä se elää ja tuntee, vaan myös sen perusolemuksen ja aineen kautta joka on jakautunut läpi kaikkeuden . . Kunkin sielun voima on itsessään jotenkin läsnä kaukana maailmankaikkeudessa . . Mitään ei ole sekoitettu, silti on läsnäloa.

Mikä hyvänsä maailmankaikkeudessa, koska siinä on itsessään se mikä on Kaikki Kaikessa, sisältää omalla tavallaan maailman koko sielun, joka on kokonaisuudessaan sen jokaisessa osassa. [De la Causa, v käännös Harrison]

Jumala on maailman sielu eli äly, saattaen kaiken sopusointuun.

Siten tämä yksi henki takoo kaiken yhteen; tämä on kaikkien asioiden yksi sielu; kaikki ovat täynnä Jumalaa. [De Immenso iv.9, Singer p90]

Jos hän [mask.] ei ole Luonto itse [fem.], hän on varmistikin Luonnon luonto, ja on maailman Sielun sielu, jos hän [mask.] ei ole sielu itse [fem.]. [Expulsion, s. 240]

Universaali Äly on läheinen, hyvin todellinen, omalaatuinen ja voimakas osa maailman sielua. Tämä on se yksi kaikki, joka täyttää kaiken, valaisee maailmankaikkeuden ja suuntaa luonnon tuottamaan luonnollisia asioita, kuten meidän älymme tuottaa vastaavasti luonnollisia asioita. [De la Causa, Principio e Uno, ii, Singer, s. 89]

Oliko Bruno panenteisti?

Ennen mitään muuta täytyi Yhden olla olemassa ulkoisesti; tästä voimasta johtuu kaikki joka aina on tai tulee koskaan olemaan. Hän on Ikuinen ja koskettaa kaikkia aikoja. Hän tietää läpikotaisin kaikki tapahtumat ja Hän itsessään on kaikki. Hän luo kaiken ilman mitään alkua ajalle ja mitään rajaa paikassa ja avaruudessa. Hän ei ole minkään numeerisen lain alainen, eikä minkään mitan tai järjestyksen lain. Hän itsessään on laki, numero, mitta, raja ilman rajaa, loppu ilman loppua, teko ilman muotoa.
[De Immenso viii.2, lainannut Mendoza s. 148]

Äärettömät maailman ja suhteellisuus.

On siten tarpeetonta tutkia onko mitään Avaruuden, Tyhjyyden tai Ajan tuolla puolen. Sillä on vain yksi yleinen avaruus, yksi valtaisa määrättömyys, jota voimme vapaasti kutsua Tyhjyydeksi; siinä on lukematon määrä palloja kuten se jonka päällä me asumme ja elämme. Tämän avaruuden me julistamme olevan ääretön, sillä niin järki, mukavuus, mahdollisuus, aisti-havainnot, kuin luontokaan eivät aseta sille rajaa. Siinä on ääretön määrä omamme kaltaisia maailmoja. [De Infinito Universo e Mondi, v, Singer, s. 59]

Äärettömän kokoiselle kappaleelle ei voi määritellä keskustaa eikä rajaa . . . Niinpä Maa niin kuin mikään muukaan maailma ei ole keskustassa. [De Infinito Universo e Mondi, ii 40-41 Singer, s. 58.]

Kaikkien muuttuvien yksittäisten muotojen takana on yksi materiaalinen aine.

Ikuisen ruumiillisen aineen (jota ei voi luoda tyhjästä, eikä jakaa loputtomasti, mutta on ohennettavaa, tiivistettävää, muotoiltavaa, järjestettävää ja "muodosteltavaa") koostumus on hajonnut, luonne on muuttunut, muoto on muuttunut, olemassaolo on muuttunut, kohtalo on muuntunut, vain rakenneosasten pysyessä ennallaan sellaisina kuin ne ovat aineessa, sen saman periaatteen, joka oli aina yksi tietty materiaalinen periaate, pysyessä lujana, joka on asioiden todellinen aine, ikuinen, synnyttämätön ja hajoamaton. [Expulsion, s. 75.]

Ikuinen liike ja muutos

Siten on kaiken äärettömyys kaikki tuoden esiin uutena, ja vaikka ääretön avaruus on ympärillämme, niin on myös ääretön mahdollisuus, tilavuus, vastaanottavuus, muokattavuus, materia. [Immenso i.1, Singer, s. 75]

Me huomaamme, että kaikki mitä luo erotuksen ja lukumäärän on puhdas sattuma, puhdas näytös, puhdas perusta. Kaikki tuottaminen, oli sen minkälaista hyvänsä, on muuttamista, mutta aine itse pysyy aina samana, sillä se on ainoa, yksi jumalallinen kuolematon olento. [Cause v, s. 218]

Kuolema on vain muodonmuutosta.

Kun ajattelemme sen maailmankaikkeuden, jossa me olemme muuttamattomasti asetettuja, olemassaoloa ja koostumusta, tulemme havaitsemaan, että emme niin me kuin mikään muukaan aine koskaan kärsi kuolemaa, sillä mikään ei todellisuudessa vähene sen koostumuksessa, mutta kaikki asiat, vaeltaessaan läpi äärettömän avaruuden, käyvät läpi muodonmuutoksen. De Infinito, Introductory Epistle, Singer, s. 72]

Ikuisesta ruumiittomasta aineesta ei mikään muutu, muotoudu tai epämuotoudu, vaan aina jää olemaan vain se, joka ei voi olla hajoamisen kohteena, sillä ei ole mahdollista että se olisi kokoonpanon kohteena, ja siksi, niin itsestään kuin vahingossakaan, sen ei voi sanoa kuolevan. [Expulsion, s. 76]