Sokean uskon vaarat

Pyhän Antoniuksen houkutus, Hieronymus Bosch (yksityiskohta).

Uskon* määritelmiä

* Engl. 'faith' on käännetty tässä tekstissä 'usko'. Samoin on sana 'belief'. Pahoittelen suomen kielen monimerkityksisyyttä. Toisinaan olen käyttänyt käännöstä 'sokea usko' sanalle 'faith', ja tökeröä sanaa 'uskominen' sanalle 'belief' kun haluan tehdä eron näiden välille. Suom. huom.

''Sokea usko käsittää uskomisen sellaiseen, mihin järki ei usko,'' kirjoitti 1700-luvun ranskalainen filosofi Voltaire [Philosophical Dictionary, Inondation]. Katolinen kirkko yllättävästi hyväksyy tämän näkemyksen. Se on ilmoittanut, että sokea usko ei perustu uskottavuuteen, eikä myöskään todennäköisyyksien keräytymiseen [Vatikaanin ensimmäisen kirkolliskokouksen viides istunto, sekä Lamentabile Dictu Propositio 25].

Sokea usko menee vielä pidemmälle. Voltaire jälleen: ''Sokea usko rakentuu uskomisesta: ei siitä, mikä näyttäisi olevan totta, vaan siitä, mikä ymmärryksemme mukaan näyttäisi olevan epätotta.'' [Philosophical Dictionary,, Foi]

Juuri kristillisen uskon uskonkappaleiden mahdottomuus teki niistä puoleensavetäviä 100-luvun kristilliselle isälle Tertullianukselle:

''Jumalan poika kuoli; tähän on kaikin keinoin uskottava, sillä se on järjetöntä. Ja tultuaan haudatuksi, hän nousi kuolleista; tämä on varmaa, koska se on mahdotonta.''
[Kristuksen lihasta, v.]

Sokea usko hypoteeseihin, joita ei voi todistaa vääriksi

Niin jokapäiväinen kuin tieteellinenkin järjenkäyttö perustuu todisteille, todennäköisyyksille ja logiikalle. Järjen vastakohta on sokea usko, joka perustuu todistamattomiin, mahdottomiin ja epäloogisiin asioihin.

Sokeaa uskoa on kolmea päätyyppiä:

• Tarpeettomia ja vääriksi todistettamattomia hypoteeseja
  
• Mahdottomuuksia
  
• Loogisia ristiriitoja

Tarpeettomat ja vääriksi todistettamattomat hypoteesit on yksinkertaisin näistä tyypeistä.

Todellisuutta koskevat tieteelliset teoriat on muotoiltu sellaisella tavalla, että niiden yhteneväisyys todellisuuden kanssa voidaan todistaa kokeellisesti. Huolimatta siitä, kuinka monta koetta tehdään, niitä ei kuitenkaan voida koskaan todistaa varmasti. Siten teorioiden kokeellinen todistettavuus tarkoittaa käytännössä, että niiden tulee olla todistettavissa vääriksi.

Hypoteesi näkymättömästä Jumalasta ei ole merkityksetön: sillä on monia seurauksia sille tavalle, millä lailla ihmiset ajattelevat, sekä tavalle, jolla he elävät elämänsä. Mutta ei ole mitään kuviteltavissa olevaa todistetta, joka voisi ikinä todistaa sen oikeaksi tai vääräksi.

* Jumala-sanan kristillisessä, yliluonnollisessa merkityksessä. Suom. huom.

Jumala* on myös tarpeeton hypoteesi. Se ei selitä mitään. Yhden kokonaisuuden --- universumin joka on olemassa ilman syytä --- sijaan meillä on nyt kaksi (Jumala plus universumi): yksi, joka on olemassa ilman syytä, ja toinen ilman mitään sellaista syytä, jonka me voisimme ymmärtää (kts. The self-existent cosmos).

Tämä sokean uskon tyyppi sisältää myös kaikki uskomukset kuoleman jälkeisestä elämästä, mukaanlukien taivaan, helvetin, ylösnousemuksen ja jälleensyntymisen. Myös nämä ovat tarpeettomia hypoteeseja. Ne eivät selitä mitään todellisesta maailmasta. Meillä ei ole todisteita, eikä luultavasti tule koskaan olemaankaan, että meidän mielemme selviytyisivät ruumiittemme kuoleman jälkeen, eikä mitään muuta syytä uskoa siihen kuin toiveajattelu.

Sokea usko ajallisesti täsmentämättömiin ennustuksiin

Kolmas ryhmä uskomuksia, joita ei pysty todistamaan vääriksi, ovat ajallisesti täsmentämättömät ennustukset, kuten Kristuksen toinen tuleminen, ruumiiden ylösnousemus ja tuomiopäivä.

Nämä ennustukset saavat usein alkunsa todistettavina väitteinä, selkeillä aikarajoilla. Jeesus itse odotti taivaallisen valtakunnan tulevan väistämättä [Joachim Jeremias, New Testament Theology, vol 1, SCM Press, London 1971] ja ennusti, että Ihmisen Poika saapuisi ennen kuin hänen opetuslapsensa olisivat ehtineet käydä kaikissa Israelin kaupungeissa [Matt 10:23]. Paavali odotti lopun tulevan monien tuona aikana eläneiden kristittyjen elinaikana, ja että heidän tulisi elää vapaana sitoumuksista, jotta he olisivat valmiita [1. Kor 7:29-31].

Nämä ennustukset olivat osoitettavissa vääriksi - ja niin ne osoittautuivatkin.

Varhaiset kristityt jatkoivat uskomista, että toinen tuleminen olisi väistämätön. Mutta, kun vuosikymmenet vierivät loppumattomien sotien varjossa, mutta ilman Ajan Loppua, kohtasivat he jatkuvaa ivaa ja epäilyjä. Tehdäkseen niistä lopun, siirrettiin tapahtuma epämääräiseen aikaan tulevaisuudessa, joka saattaisi olla lähellä, tai kaukana.

Ja siellä se on yhä vielä tänäkin päivänä, kaksituhatta vuotta myöhemmin. Väite on nyt ilmaistu tavalla, jota ei voi osoittaa vääräksi - kului kuinka monta tuhatta vuotta hyvänsä.

Sokea usko mahdottomaan

Sokeaa uskoa tarvitaan sellaisten asioiden uskomiseen, jotka ovat tavallisesti mahdottomia, ja siten synnynnäisesti epäuskottavia.

Näitä asioita on kolmea päätyyppiä.

1. Ensimmäinen on ihme: "tapahtuma", joka tapahtuu normaalissa asiayhteydessä, mutta joka on normaalisti luonnonlakien mukaan mahdoton. Esimerkkejä ovat neitseellinen syntymä, Jeesuksen ylösnousemus, Muhammedin yöllinen ratsastus Jerusalemiin, ja niin edelleen.

   Jotkut ihmiset uskovat, että ihmeitä tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Mutta ihmeet, jotka ovat tärkeä osa uskonnon perustaa, tapahtuivat kaukaisessa menneisyydessä.

   Historioitsijoilla on hyvin koeteltuja menetelmiä selvittää, josko menneet tapahtumat todella tapahtuivat - lähteiden luotettavuus, muista lähteistä saatu varmistus, teksteihin perustuva kritiikki, arkeologiset todisteet, radiohiilipäivitys, ja niin edelleen. Mitä uskomattomampi väite on, sitä korkeampi on sen todistamiseksi vaadittavien todisteiden vaatimustaso. Todisteet neitseellisestä syntymästä, ylösnousemuksesta tai Muhammedin yöllisestä kyydistä Jerusalemiin eivät ole senlaatusia, jollaisia useimmat historioitsijat hyväksyisivät minkään muunkaanlaisessa asiassa.

   Mutta sokea usko ei tarvitse todisteita, ja niitä, jotka vaativat todisteita, pilkataan epäilevinä tuomaksina. Todellakin, jos historioitsijat onnistuisivat todistamaan sokean uskon väitteet täydellisesti, vailla mitään epäilystä, nuo väitteet lakkaisivat olemasa uskonasioita.

2. Tavallisesti mahdontonta "tapahtumaa" vastaava asia on ilmoitus. Joko Jumala tai jumalallinen viestintuoja puhuu valitulle profeetalle välittääkseen uskonnolle keskeisen viestin.

   Tälläiset ilmoitukset saadaan yleensä ilman todistajia, luoksepääsemättömissä paikoissa. Ne riippuvat yhden henkilön sanasta ja auktoriteetistä, tai siitä vallasta, jolla he voivat saada kuulijoita. Zarathustra vastaanotti viestinsä yksinäisen vuoristopuron äärellä, arkkienkeli Vohumanilta. Mooseksen käskyt annettiin vuorenlaella, jonne muilta oli pääsy kielletty. Muhammediin otettiin ensimmäisen kerran yhteyttä syrjäisessä luolassa arkkienkeli Gabrielin toimesta. Muhammed näki Gabrielin myös epätavallisella tavalla, ollessaan muiden ihmisten, kuten vaimonsa Khadijan seurassa, mutta kukaan muu ei nähnyt enkeliä. Tätä ei kuitenkaan otettu todisteena siitä, että Muhammedilla oli hallusinaatioita, vaan että hänelle oli annettu ainutlaatuinen etuoikeus.

3. Kolmas mahdottomuuden laji on yliluonnollisen maailman ennustettu ryntäys tähän maailmaan. Tämä asia on käsitelty yllä, ajallisesti epätäsmällisten ennustusten yhteydessä.

Sokea usko ristiriitoihin.

Ne uskon perustekijät, joita olemme toistaiseksi tarkastelleen, eivät ole olleet jokapäiväisiä kokemuksia, mutta eivät toisaalta myöskään täysin mahdottomiakaan.

Viimeinen uskon perustekijöiden tyyppi on ihmisjärjellä tarkasteltuna mahdotonta, koska se riippuu ilmiselvistä ristiriidoista.

Vakavin ristiriitojen ryhmä on looginen ristiriita yhden proposition sisällä - kuten sellainen väite, että Kristus on samalla aikaa sekä täysin jumalallinen että täysin ihminen. Kreikkalaiset ja roomalaiset hyväksyivät jossain määrin, että ihmiset voisivat olla puolijumalallisia - esimerkkeinä vaikkapa Herkules, Aleksanteri ja Rooman keisarit. Mutta perinteisessä juutalaisessa ja Vanhan Testamentin kaavassa, jonka kristityt yhä hyväksyvät osana pyhiä kirjoituksiaan, jumalallisuus oli täydellisesti erillinen ihmisestä, eikä näitä kahta asiaa voinut koskaan yhdistää yhteen persoonaan.

Kolminaisuusoppi on vielä räikeämpi looginen ristiriita. Jumala on yksi ja kolme samalla aikaa. Hänen kolminaisuutensa ei millään tapaa halvenna hänen ykseyttään - tai toisinpäin.

Toisen ristiriitojen ryhmän muodostavat järjestelmän ristiriidat: kaksi saman uskonnon erilaista uskomusta, jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Esimerkiksi, useimmat buddhalaiset uskovat, ettei ole Itseä: ihmisolennot ovat vain hetkellisiä materian ja tuntemusten kasaumia. Silti buddhalaiset uskovat jälleensyntymiseen.

Mutta jos ei ole Itseä, ei ole myöskään mitään, mikä voisi jälleensyntyä, eikä mitään, mikä voisi opettaa, tai jolle voisi opettaa jälleensyntymisestä. Kuten buddhalaisista kaikkein julmimmin rehellinen, Nagarjuna, myönsikin:

Yksikään Buddha ei ole koskaan opettanut mitään totuutta kenellekään missään.

Ristiriidat ovat aiheuttaneet hajanaisuutta ja lahkolaisuutta uskonnoissa, jotka suojelevat niitä. Kristinuskon kaksi keskeistä ristiriitaa ovat olleet kirkon historiassa monien katkerien kiistojen taustalla, kun taas buddhalaisuuden keskeinen ristiriita johti Mahayana-koulujen syntyyn, jotka opettivat äkillistä valaistumista ja sen ja nirvanan yhtäläisyyttä.

Suurten uskontojen vaatimukset sokeasta uskosta

Kaikki suuret uskonnot vaativat sokeaa uskoa opetustensa keskeisiin tekijöihin.

Evidence for everyday life, evidence for faith.

Jokapäiväisessä elämässä, kun ihmiset tekevät normaalien todennäköisyyksien rajoissa olevia lausuntoja, me tavallisesti uskomme mitä he sanovat ilman kysymystäkään.

Mutta monissa tapauksissa me viisaasti vaadimme todisteita. Ongelmallisia ovat:q

• väitteet tapahtumista, jotka ovat tavanomaisen kokemuksen tai todennäköisyyden ulkopuolella.
• väitteet tapahtumista, jotka ovat aistiemme tavanomaisen toiminta-alueen ulkopuolella
• kiistoissa (esimerkiksi oikeusjutuissa), joissa esitetään vastakohtaisia väitteitä
• lupauksissa taloudellisten sijoitusten tuloksista

Kun epätodennäköisiä väitteitä tehdään, olemme tavallisesti skeptisiä. Me oletamme, että väitteet ovat vääriä, kunnes ne on todistettu oikeiksi vailla mitään (kohtuullista) epäilystä. Ja me myös vaadimme todisteilta riittävää tasoa: todistettavia kokeita, tieteellisten valvojien hyväksyntää, monia todistajia, historiallisten asiakirjojen aitouden todistamista, osoitusta aiemmasta menestyksekstä, ja niin edelleen. Mitä epätodennäköisempi väite on, mitä suuremman henkilökohtaisen sitoumuksen meidän odotetaan tekevän sen perusteella, sitä korkeampi on se todisteiden taso, jota harkitsevat ihmiset vaativat ennen siihen uskomista.

Uskonnolliset johtajat vaativat henkilökohtaisen sitoumuksen korkeinta tasoa, ja heidän väitteensä ovat usein äärimmäisen epätodennäköisiä. Suurin osa heidän aikalaisistaan eivät usko häneen: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Mooses kohtasi kiivasta vastustusta siskonsa Miriamin ja serkkunsa Korahin osalta [Num 12,16]. Religious leaders demand the highest level of personal commitment, and their claims are often extremely improbable. The great majority of their contemporaries disbelieve them: no man is a prophet in his own country. Moses encountered fierce opposition from his sister, Miriam, and his cousin Korah [Numbers, 12 and 16]. Jesus was mocked by the people of his home village, Nazareth: he was mad, or possessed by a demon [John, 10.20, Mark 3.30]. Mohammed was criticized by the Meccans: he too was insane, or taught what he knew by others, or he was an oral poet. Zoroaster was rejected everywhere he went, until he converted King Vishtaspa after curing his favourite horse.

As religions gain ground, more and more people accept incredible claims, against all their normal everyday practice. They have motives for doing so: they hope for a better life after death, they hunger for guidance in an uncertain world and so on. But they are willing to accept types of "evidence" they would never accept in everyday life, or from their own contemporaries: the claims of dogmatic authority, of scripture, of private internal experience, of their own hopes and desires.

Pascal, in his famous wager about the existence of God, claimed that we should gamble without hesitation that God exists, because:

If you gain, you gain all; if you lose, you lose nothing. [Pensees, 233]

However, if he had applied his wager to the articles of faith, he would have been wrong to say that we stand to lose nothing.

Faith flies in the face of scientific method. Faith abandons everyday rules of thought and prudent risk. Faith ignores normal requirements for evidence.

If we follow faith, we stand to lose a great deal. We abandon our reason, our logic, our nature as an enquiring and scientific species.

What are the consequences of this abandonment?

First, we weaken reason by giving priority to emotion, hope or blind acceptance of authority. If we are ready to believe the unbelievable or the illogical in an important area of our lives, then we will be more ready to do so in other areas such as politics or the environment. If we teach our children to believe the unbelievable and the illogical, then we are actively training them in irrationality and blind acceptance of dogma, and they will apply that training to every sphere of life.

Second, believers never totally abandon their normal habits of rational thought. Part of them goes on doubting the contents of faith. Thomas Aquinas, the Catholic Church's greatest theologian, wrote:

The intellect's attitude towards the object [of faith] is not one of tranquility, on the contrary it thinks and inquires about those things it believes, all the while that it assents to them unhesitatingly; for as far as it itself is concerned the intellect is not satisfied. [De Veritate, xiv, 1].

This persistent doubt, which surfaces so frequently in Christian writings, sets up in the mind what psychologists have called a cognitive dissonance: a conflict between two parts of the believer's system of concepts. Believers have many strategies for resolving this dissonance. They include banding together in churches and sects to reinforce their beliefs, and converting others. If you can convert another, then you confirm your own beliefs.

More dangerously, they include combatting and even physically attacking those who do not agree with the beliefs and cannot be converted by reason. Faith is always insecure, and intolerance is an expression of that insecurity.

Background image: The temptation of St Anthony, Hieronymus Bosch, Museu Nacional de Arte Antiga.

---

SCIENTIFIC PANTHEISM

is the belief that the universe and nature are divine.
It fuses religion and science, and concern for humans with concern for nature.
It provides the most realistic concept of life after death,
and the most solid basis for environmental ethics.
It is a religion that requires no faith other than common sense,
no revelation other than open eyes and a mind open to evidence,
no guru other than your own self.
For an outline, see Basic principles of scientific pantheism. Top.

If you would like to spread the message of scientific pantheism please include a link to Pantheist pages in your pages, or mirror the page at your site by saving this and other pages.

---

Pantheist pages: index. History of pantheism. Basic principles of scientific pantheism. The divine cosmos.

---

Suggestions, comments, criticisms to: Paul Harrison, e-mail: harrison@dircon.co.uk

---

Copyright & copy: Paul Harrison 1996.





































faith religion and science miracle miracles revelation Voltaire hypothesis testability Second Coming Kingdom of Heaven evidence Zarathustra Moses Mohammed Jesus trinity no self reincarnation virgin birth Pascal wager Pascal's wager Aquinas faith religion and science miracle miracles revelation Voltaire hypothesis testability Second Coming Kingdom of Heaven evidence Zarathustra Moses Mohammed Jesus trinity no self reincarnation virgin birth Pascal wager Pascal's wager Aquinas