Shamanismi

Shamanismi on vanha uskonto- ja magiaperinne, joka keskittyy shamaanin toimintaan välittäjänä meidän maailmamme ja tuonpuoleisen välillä. Alkuperäinen Suomalainen shamanismi on kuollut jo ajat sitten; Venäjänkarjalassa ja Siperiassa se kuitenkin elää edelleen (sana shamaani tarkoittaa siperialaista tietäjää). Shamaanitraditioita on säilynyt myös muualla maailmassa. Carlos Castanedan kirjat hänen tapaamansa Don Juan-nimisen intiaanishamaanin opetuksista saavuttivat suurta suosiota erityisesti 70-luvulla. Yhtäläisyydet intiaanien ja Siperian shamanismin välillä ovat suuret. Myös Australian aboriginaaleilla ja monilla muilla jollain tapaa säilyneillä alkuperäiskulttuureilla on omat shamanismin muotonsa.

Vaikka perinteinen shamanismi olisikin Suomesta jo kuollut, voi nykyihminen yrittää löytää shamanismia uudelleen uusshamanismin kautta. Se pohjautuu vanhoihin perinteisiin, vaikka suoraa jatkumoa ei olekaan: se on samalla lailla synteettinen uuspakanallinen uskonto kuin Wicca tai Aasainusko.

Perinteinen shamaani

Shamaanien rooli muinaisessa yhteisössä oli moninainen. He suorittivat shamaanimatkoja aliseen tai yliseen, jossa he pitkän ja vaivalloisen matkan jälkeen pääsivät kysymään neuvoa kuolleiden sieluilta tai muilta henkiolennoilta. He olivat kuitenkin myös tarinankertojia, parantajia, tapojen ja perinteiden asiantuntijoita, hallinnollisia virkailijoita ja uskonnollisia johtajia.

Shamaani saattoi olla yhtä hyvin joko mies tai nainen - yhteiskunta oli ainakin tässä mielessä täysin tasa-arvoinen. Shamaani pukeutui ja käyttäytyi androgyynisti; hän saattoi voimaa saadakseen ottaa transsissa sekä miehen että naisen roolin.

Shamaaninura ei lähtenyt omasta tai muiden tahdosta, vaan kutsusta, jonka shamaani jossain elämänsä vaiheessa sai. Se oli kutsumus, joka oli myös taakka. Shamaani saattoi joutua käymään läpi yhdeksän vuoden koeajan, jolla koetettiin hänen kykyään selviytyä vaativasta tehtävästä. Opetus annettiin vanhemmalta shamaanilta nuorelle. Shamaanin oppiaikaan liittyen puhutaan myös shamaanintaudista, joka herkistytti hänet henkimaailman asioille ja teki hyvin haavoittuvaksi. He matkasivat aliseen, jossa heidän kehonsa (siis psyykensä) hajoitettiin ja kasattiin uudelleen.

Shamaanit tekivät matkojaan muun muassa löytääkseen parannuskeinoja monenlaisiin vaivoihin, mikä olikin shamaanin tärkein tehtävä. Vaivoja parannettiin matkoilla opituilla loitsuilla ja luonnonrohdoilla.

Maailmankuva

Shamaanin maailmankuva on kolmikerroksinen. Meille näkyvä maailma, keskinen, on keskellä. Maan alla on alinen, eli Manala eli Tuonela, jossa asuvat kuolleiden henget. Taivaassa on ylinen, jossa asuvat jumalat ja muut henget. Maailmankaikkeus on kuin shamaanin kota; päällikangas on taivaankansi, tähdet ovat reikiä tuossa kankaassa.

Tämä maailman kolmikerroksinen rakenne on kuvattu myös shamaanin rummussa. Kuten aasainuskossa, myös shamaanin maailman kolmea tasoa yhdistää maailmanpuu. Puun juuret ovat manalassa, runko keskisessä ja lehvästö ylisessä. Tämän puun kautta he kulkevat eri maailmojen välillä.

Shamaanimatka

Uusshamanismi

Uusshamanismin shamaani on uskonnolliselta rooliltaan kenties yksipuolisempi: hän ei ole enää viisaana pidetty yhteiskunnallinen vaikuttaja, vaan lähinnä päinvastoin, kahjona pidetty okkultisti. Shamanismi on hänelle henkilökohtaisen kehityksen apuväline, sekä keino päästä yhteyteen luonnon jumalten kanssa. Tämä on nykymaailman tapa, eikä siinä ole välttämättä mitään tuomittavaa tai halveksittavaa.

Tärkeimpiä tekijöitä nykyshamanismissa ovat matkat ja henkioppaan, kuten voimaeläimen, löytäminen.